Tilanne haltuun!

"Miksi jotkut ihmiset päättävät elää ahdistuksessa ja onnettomina? Miksi kukaan valitsisi surkeutta elämäänsä, kun tarjolla on iloa, onnea ja rakkautta mielin määrin?"

Näitä asioita olen miettinyt paljon. Jokin aika sitten ystäväni, joka kuuluu juuri näihin ahdistuksen valitsijoihin, ehdotti, että kirjoittaisin asiasta. Innostuin heti.

Onnellisuus, tai ylipäätään monenlaiset hyvät asiat ja elämäntapahtumat koetaan joskus todella pelottavina. Niitä on kyllä kiva päästä kokeilemaan; kenestäpä ei olisi ihanaa vaikkapa rakastua. Uusi elämäntilanne voi kuitenkin tuoda niiden positiivisten tunteiden mukana myös negatiivisia ajatuksia. Ymmärretään, että jos tämä ihana tunne loppuukin yhtäkkiä, sittenhän on taas paha olla ja siitä seuraa kipua. Johan vanha suomalainen sanontakin sanoo: "Itku pitkästä ilosta". Aletaan odottaa ja pelätä, että jotain ikävää tapahtuisi, joka sitten kuittaisi kaiken sen hyvän mitä on juuri tullut omaan elämään.  Nämä pelot luovat kovan paineen, ja tässä kohtaa moni alkaakin itse sabotoida tilannetta. Onhan parempi ottaa kontrolli omiin käsiin ja lyödä jarrut pohjaan, tai jopa lähteä tilanteesta kokonaan pois, ennen kuin joku muu tekisi sen, ja josta seuraisi kipua.
Palataan siis sinne ahdistukseen, jossa on helppoa ja turvallista elää, koska silloin kontrolli on koko ajan itsellä ja ikävien yllätysten mahdollisuus on huomattavasti pienempi.

Asian voi kääntää toisinkin päin. Tässä tilanteessa ei uskalleta edes lähteä kokeilemaan mitään positiivista. Esimerkiksi: jokainen varmaan tietää lähipiiristään jonkun, joka epätoivoisesti roikkuu huonossa ihmissuhteessa. Tiedetään erittäin hyvin, ettei suhde enää toimi ja olisi aika lähteä eteenpäin. Lähipiiri seuraa tilannetta ja ihmettelee täysin ymmällään, kuinka heidän läheisestään on tullut pahimman luokan masokisti, jonka elämä on kumppaninsa takia yhtä kärsimysnäytelmää, mutta silti hän on halukas jatkamaan yhteiseloa kumppaninsa kanssa päivä toisensa jälkeen. Tällainen elämäntyylihän kuulostaa aivan järjenvastaiselta!
Taas kerran ollaan siellä valintojen äärellä. Itse valittu ahdistus on turvallista. Vaikka sattuukin, se tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin olosuhteiden muuttaminen, joka olisi kuin hyppy tuntemattomaan. Hypystä tuntemattomaanhan voi seurata mitä vain; myös onnellisuutta, sehän vasta pelottavaa onkin! Kun valitsee elämän, jossa on onneton ja ahdistunut, ja on tuttu kumppani tai elämäntilanne, joka lisää näitä tunteita, ainakin tietää koko ajan, mitä saa.

Miksi se onkin sitten niin, että vain huonojen tuntemusten koetaan olevan omassa kontrollissa? Miksei samalla tavalla onnellisuus tai ilo voisi olla meidän omassa kontrollissamme? Itsehän me päätämme, miltä meistä tuntuu, ja mitä tunteita haluamme voimistaa. Eikö ahdistuksen sijaan voisi yrittää keskittyä omaan hyvinvointiin, omaan itsetuntoon ja onnellisuuteen? Nämähän voivat kummuta ihan ihmisestä itsestään. Ei onnellisuuden edellytys ole parisuhde, uusi työpaikka, kallis urheiluauto, lottovoitto tai mikään muukaan ulkoinen seikka. Jos ja kun niitä hyviä asioita tapahtuu, ne tuovat elämään kivaa plussaa, mutta oma onni tai itsetunto ei voi koskaan rakentua vain muiden ihmisten tai olosuhteiden varaan. Ihmisen sisältä tuleva perusonnellisuus tuo rohkeutta lähteä kokeilemaan uusia asioita ja tehdä muutoksia elämässä, kun itsellä on tieto siitä, että meni niin tai näin, selviän joka tapauksessa.

Minä elin itse vuosia peloissa ja ahdistuksessa, joten tiedän erittäin hyvin, mitä se on. Olin suorastaan alan ekspertti! En vaihtaisi päivääkään elämästäni, mutta kyllä välillä naureskellen mietin, mitä päässäni niinä vuosina oikein liikkui. Mutta ne vuodet olivatkin arvokasta oppimateriaalia. Katson taaksepäin ja huomaan, kuinka monesta ikävästäkin asiasta olen selvinnyt. Joka takaiskun jälkeen olen noussut tuhkasta kuin feniks-lintu. Tältä pohjalta on oikeastaan aika hyvä jatkaa eteenpäin kohti elämän ennalta arvaamattomia seikkailuja ja hyppyjä tuntemattomaan sen kummemmin pelkäämättä. Ikäviä kokemuksia en voi koskaan täysin välttää, tietenkään, mutta rohkeasti tilanteisiin menemällä annan mahdollisuuden suuremmalle onnellisuudelle ja elämän huippuhetkille.

Joskus, kun epäilys iskee, kuuntelen toistolla Elastisen ja Jontte Valosaaren upeaa "Hallussa"-kappaletta. Kappaleessa viitataan erityisesti urheiluun, mutta mielestäni sanoma sopii kaikenlaisiin elämäntilanteisiin. Kuuntelen kappaleen sanoja, ja totean itselleni: "Hei, eiköhän ole aika ottaa tilanne haltuun!" 


"Se ei oo muista ku must kii
 Ei oo tulos tuloksii ilman tuskii
 Se on valinta, mä en venaa enkä valita
 Kun tilanne tulee, se on puskii
 Se ei oo muista ku must kii
 Ei oo tulos tuloksii ilman tuskii
 Se on valinta, mä en venaa enkä valita
 Beastmode, puskii

 Tää on mun hetki, jos mä päätän niin
 Otan tän, otan tän, mä otan tilanteen haltuun
 Tää on mun hetki, tartun siihen kii
 Otan tän, otan tän, otan tän, tää on hallussa"

                         (Elastinen feat. Jontte Valosaari: Hallussa)

Kestävän rakkauden oppeja isoisiltä

Minulla on kaksi aivan poikkeuksellista isoisää, Mauri ja Heimo. Heimo elää vielä. Mauri kuoli jo vuosia sitten, mutta hän elää muistoissani ja osana elämäntapaani joka ikinen päivä.

Nämä kaksi mahtavaa miestä ovat opettaneet minulle monia asioita kauniista ja kestävästä tosirakkaudesta. Mauri oli yhdessä naisensa, isoäitini Martan kanssa yli kuusikymmentä vuotta. Ja Heimo taas puolisonsa Mirjamin kanssa yli kolmekymmentä vuotta. Näiden kahden parin rakkaus kesti siihen saakka kunnes kuolema heidät erotti.

Maurin ja Martan rakkaustarina alkoi sota-aikaan Maurin Martalle toinen toistaan upeampien itse tehtyjen lahjojen myötä ja nuorenparin käydessä salaa tansseissa. Heidän suhteensa koki paljon ylä -ja alamäkiä, lapsia ja lastenlapsia. Suurin koetus heidän väliselleen rakkaudelle oli, kun 75 vuoden iässä Martta sai aivoinfarktin, joutui sairaalaan kuukausiksi eikä enää koskaan pystynyt liikkumaan tai puhumaan täysin normaalisti.

Mauri oli tottunut siihen että Martta hoiti kaiken kotona. Kaikki vuosikymmenet Mauri oli istunut joka ilta valmiiseen pöytään, eikä siis ollut koskaan laittanut ruokaa saatikka tehnyt muita kotitöitä. Uusi tilanne oli enemmän kuin haastava Maurille. Parissa kuukaudessa Mauri kyllästyi mikroruokiin, otti keittokirjan käsiinsä ja alkoi opetella laittamaan ruokaa. Seuraavien kuukausien aikana sain ylpeänä seurata, kuinka isoisäni oppi pitämään huolta kodista ja kokkailemaan herkullisia aterioita itselleen sekä tietysti rakkaalle vaimolleen. Ja tämä kaikki 75 vuoden iässä! Tämä mies näytti, että koskaan ei ole myöhäistä jos vain päättää oppia ja tehdä uusia asioita.

Mauri huolehti Martasta noin seitsemän vuotta. Martta sai aivoinfarktin vielä kaksi kertaa ja joutui monesti olemaan sairaalassa. Mauri kavi katsomassa Marttaa joka päivä vieden hänelle kotiruokaa ja auttaen häntä syömään. Ja joka kerta kun Mauri lähti sairaalasta, hän suuteli Marttaa.

Martta kuoli saadessaan neljännen aivoinfarktin. Hän kirjaimellisesti nukahti Maurin käsivarsille heidän kotonaan eräänä heinäkuun iltana. Uskon että tuo on kaunein mahdollinen tapa kenenkään naisen kuolla; rakastamansa miehen käsivarsille. Mauri oli surun murtama ja menetti oman elämänhalunsa menettäessään rakkaan vaimonsa, jonka kanssa oli ollut yli kuusikymmentä vuotta. Reilun kuukauden päästä Mauri sai sydänkohtauksen ja sairaalassa sanoi minulle tunteneensa että Martta tuli jo häntä hakemaan. Hymyilin ja vastasin, että luultavasti tulikin. Mauri kuoli muutamaa päivää myöhemmin...kaatui suorilta jaloilta kuten historian suurmiehet. En voinut olla kovin surullinen Maurin poismenosta sillä minusta oli niin uskomattoman romanttista ja kaunista että hän ei halunnut elää yhtään pidempään ilman Marttaa.

Isovanhempieni tarina on opettanut minulle niin paljon suuresta rakkaudesta ja sitoutumisesta toiseen ihmiseen; kuinka pysyt rakkaasi vierellä hyvinä ja huonoina hetkinä. He eivät olleet mikään "täydellinen pari", heilläkin oli ongelmansa ja riitansa. Mutta se poikkeuksellinen ja harvinaislaatuinen asia joka heillä oli, oli Suuri Rakkaus sekä vahva sitoumus.

Myös toisella isoisälläni, Heimolla, oli vahva sitoumus ja uskomaton määrä rakkautta puolisoaan Mirjamia kohtaan. He olivat jo keski-ikäisiä tavatessaan ja molemmilla oli taustalla päättyneet avioliitot sekä lapsia. Heimo ja Mirjam rakastuivat ja heille alkoi kuin uusi elämä menneisyyden pettymysten jälkeen. Heidän rakkaustarinansa kesti yli kolmekymmentä vuotta, Mirjamin poismenoon asti.

Tällä parilla oli aivan upea kyky tehdä pieniä asioita, joilla he saivat toisensa tuntemaan itsensä tärkeiksi, hyväksytyiksi ja rakastetuiksi. Kun mietin heidän pitkän suhteensa salaisuutta, uskon, että juuri tämä kyky saada toinen tuntemaan itsensä tärkeäksi, on ollut tärkeässä osassa. Tämähän pätee kaikkiin ihmissuhteisiin; Ihminen todennäköisesti pysyy kauemmin ihmissuhteessa, jossa hän tuntee itsensä merkitykselliseksi ja rakastetuksi.

Viimeiset vuodet eivät olleet helppoja heille Mirjamin sairauden takia. Heimo oli luvannut että hän ei koskaan jättäisi Mirjamia ja että pitäisi hänestä huolta loppuun asti. Ja hän todella piti sanansa. Varsinkin Mirjamin viimeisinä kuukausina Heimo oli itsekin heikossa kunnossa mutta teki kaiken mitä pystyi pitääkseen huolta kodista ja ollakseen puolisonsa tukena ja apuna päivin ja öin. Saan vieläkin kyyneleet silmiini kun ajattelen niitä tarinoita joita isoisäni minulle kertoi siitä miten oli hoivannut Mirjamia ja kun ajattelen sitä tyhjää katsetta hänen silmissään nyt kun hänen rakastaan ei enää ole.

Sanat eivät riitä kuvailemaan kuinka paljon arvostan ja ihailen kahta isoisääni, jotka rakastivat niin suuresti ja olivat sitoutuneita täydestä sydämestään elämänsä naisiin. Näillä kahdella miehellä oli rohkeutta ja voimaa. He ovat opettaneet minulle mitä on todellinen rakkaus. Todellinen rakkaus joka kestää elämän loppuun saakka. Sellainen rakkaus, jonka tämän päivän maailmassa luultavasti vain harvat tulevat kokemaan. Kiitos Mauri ja Heimo, olette sankareitani.

Ajatuksia ystävällisyydestä Miamilaisessa kahvilassa

Istun kirjoittamassa tätä Starbucks kahvilassa South Beachillä, Miamissa. Ympärilläni on aikamoinen hälinä kun hyväntuuliset baristat huutelevat valmiita kahveja asiakkaille ja pöydissä käydään keskusteluja kahvimukien äärellä joko kasvokkain, tai skypellä tietokoneen välityksellä. Täydellinen paikka observoida ihmisten tunnelmia ja käyttäytymistä. 

Monesti sanotaan, että amerikkalaiset ovat epäaitoja tai tekopyhiä. Ystävällinen small talk koetaan jopa ahdistavana. Tämän lomani aikana olen kuitenkin taas kerran todennut, että itse asiassa viihdyn amerikkalaisessa kulttuurissa erittäin hyvin. Minusta on aivan sama, onko kaupan kassa tai kahvilan barista minulle ystävällinen vain työnsä puolesta, vai onko hän oikeasti ystävällinen ihminen. Yhdentekevää, tarkoittaako hän hymyään tai ystävällisiä sanojaan ihan oikeasti. Aitoa tai ei, minusta on ihanaa asioida ystävällisten ihmisten kanssa.

Minä harvemmin tarvitsen mielialan boostausta, mutta jos päivän aikana minulle tulee entistä parempi fiilis siitä, että olen tekemisissä ystävällisten ihmisten kanssa, voin vain kuvitella, mitä sellainen tekee allapäin olevalle, tai masentuneelle ihmiselle. Se tunne, että joku välittää, hymyilee ja puhuu ystävällisesti jossakin tilanteessa, saattaa olla todella iso juttu jollekin. Koskaan emme voi tietää, mitä päivän aikana kohtaamamme ihmiset käyvät läpi elämässään juuri sillä hetkellä. Ihan jokaiselle ystävällisyydellämme ei välttämättä ole sen suurempaa merkitystä, mutta  jollekin yksittäiselle ihmiselle pienelläkin ystävällisellä eleellä voi olla käänteentekevä merkitys hänen päivänsä, tai jopa elämänsä kulussa. 

Ystävällisyys ei katso ikää, sukupuolta, kansalaisuutta, tai sitä minkälaisessa asemassa työssään on. Yksi ystävällisimmistä ja iloisimmista ihmisistä, joita olen tavannut, oli eräs nuorimies Italiassa. Olin silloin töissä eräässä viiden tähden hotellissa, joka oli kuin  satupalatsi. Tämä nuorimies teki varmastikin ikävintä työtä, jota tuossa uskomattoman kauniissa paikassa saattoi tehdä, eli lajitteli ja kuskasi jätteitä. Vaikea kuvitella, että kukaan voisi nauttia sellaisesta työstä. Mutta tämä nuorukainen teki työtään aina leveä hymy huulillaan ja hänellä oli aina ystävällinen sana sanottavana jokaiselle, joka sattui kulkemaan hänen työpisteensä ohi. Hän oli ylivoimaisesti hotellin ystävällisin työntekijä ja henkilö, jota arvostin kaikkein eniten.  Hän oli ennenkaikkea henkilö, jolta opin eniten. Niin ammattiylpeydestä, ystävällisyydestä, kuin onnellisuudestakin. Olivatpa olosuhteemme mitkä vain, voimme olla ystävällisiä ja onnellisia jos niin päätämme. 

Ystävällisyys on valinta. Valinta, jonka  muun muassa valtaosa näistä parjatuista amerikkalaisista on tehnyt, onneksi. Itse koen oppineeni, ja oppivani heiltä todella paljon. Haluaisin tehdä ystävällisyydestä elämäntavan aivan kuten hekin ovat tehneet. Uskon, että vaikka se ystävällisyys olisi kuinka teeskenneltyä tahansa, sitä jatkuvasti toistettaessa kuitenkin jotain siitä siirtyy pysyvästi selkäytimeen.  Ja ennen pitkää siitä tulee enemmän ja enemmän luonnollista. Vähän samaan tapaan kuin urheilussa lihaksia treenatessa, lihakset vahvistuvat ja paljon toistetut liikesarjat tallentuvat lihasten muistiin. Toivon, että palaan tältä Miamin lomaltani entistä ystävällisempänä ihmisenä.

Rohkeus rocks!

Mitä sinulle tarkoittaa sana rohkeus? Minkälainen on mielestäsi  rohkea ihminen?

Määritelmiä näille lienee yhtä monta kuin on ihmisiäkin. Joskus on hämmästyttävää, kuinka eri ihmiset todellakin näkevät saman asian täysin eri tavoin. Rohkeus voi yhdelle olla todella positiivinen ja voimaannuttava sana, kun taas jollekin toiselle se voi herättää negatiivisia tunteita, pelkoa tai ahdistusta.

Minulle sana rohkeus on hyvin läheinen. Tänä päivänä se on yksi tärkeimmistä elämänarvoistani ja asia, jota ilman en voisi elää.

Aina ei kuitenkaan ole ollut näin. Menneisyydessäni minulla oli pelkoja vaikka muille jakaa, pelkäsin lähes kaikkea mahdollista. Nyt, kun katson taaksepäin, näen, kuinka kaikki ne pelot ovat muovanneet elämääni. Jätin todella paljon asioita tekemättä ja kokemuksia kokematta koska pelkäsin. Olin huonoissa ihmissuhteissa ja epämukavissa tilanteissa vain siksi, että en uskaltanut olla täysin rehellinen itselleni ja lähteä eteenpäin. Pidin muita ihmisiä epämukavissa tilanteissa siksi, että en uskaltanut olla rehellinen heille.

Nykyään on vaikea uskoa, että joskus olen voinut olla noin pelokas, kun tänä päivänä koen olevani aikamoisen rohkea. 

Mitä tapahtui tässä välissä?
No, jossain vaiheessa päätin muuttaa pois suomesta ulkomaalaisen poikaystäväni luokse. Kaikki oli mietitty valmiiksi ja muuton piti olla lähestulkoon unelmien täyttymys, mutta asiat menivätkin sitten hieman toisella tavalla kuin olin kuvitellut.  

Parin kuukauden kuluttua uudessa maassa  jouduin kotiväkivallan uhriksi. Siitä vähän eteenpäin, ja jouduin pakenemaan yhteisestä kodista.
Lyhyellä aikajanalla siitä niin sanotusta unelmien täyttymyksestä olin päätynyt epätoivoiseen tilanteeseen, jossa olin uudessa maassa ilman työpaikkaa, asuntoa tai kunnollista kielitaitoa, ja ex poikaystäväni uhkaili minua puhelimitse. Tein yhden elämäni ehkä rohkeimmista päätöksistä ja jäin paikkakunnalle. Kuin ihmeen kaupalla sain pala palalta rakennettua uuden elämän, joka ulkoapäin saattoi näyttää jopa tavoittelemisen arvoiselta.
Ensimmäisen vuoden pelkäsin kuitenkin edelleen ja pidin  todella matalaa profiilia, sillä exäni uhkaili minua jatkuvasti. Olin todella pelokas. En juuri uskaltanut liikkua ulkona vapaa-ajalla, saatikka solmia ystävyyssuhteita. Tämän johdosta jouduinkin sitten katsomaan sitä suuresti pelkäämääni yksinäisyyttä suoraan silmiin. 

Saavuin käännekohtaan. Ymmärsin, että voisin elää loppuelämäni pelossa ja olla tekemättä lähes mitään, tai voisin yksinkertaisesti alkaa elää. Olin jo varonut ja yrittänyt kontrolloida kaikkea, silti oli käynyt todella huonosti. Ja sitäpaitsi,  jos minut oli pahoinpidelty omassa kodissani, mitä pahempaa kodin ulkopuolella sitten voisi käydä? Ja niin muutin oman elämäni suuntaa yksinkertaisella päätöksellä olla pelkäämättä enää.

Nykyään  rohkeus on siis yksi tärkeimmistä elämänarvoistani, joka pitää sisällään monia erilaisia asioita. Toki rohkeus on minulle uskallusta tehdä kaiken maailman hurjia juttuja ja asioita, joissa on vaaramomenttia ja jotka nostattavat adrenaliinit pintaan, mutta se on myös paljon muuta. 
Rohkeutta tarvitaan siihen, että pystyy epäonnistumisen jälkeen nousemaan taas jaloilleen ja jatkamaan eteenpäin. Rohkeutta on, että uskaltaa olla oma itsensä ja olla eri mieltä asioista kuin muut. Rohkeutta tarvitaan omien elämän valintojen tekemisessä erityisesti silloin, kun ulkopuoliset pitävät valintojasi täysin järjenvastaisina. Rohkeutta osoittaa, kun uskaltaa luottaa siihen, että asiat järjestyvät. Silloinkin, kun tilanne tuntuu todella epätoivoiselta. Rohkeutta on laittaa itsensä likoon asioissa ja tilanteissa, joihin uskoo. Rohkeutta vaatii heittäytyminen elämän vietäväksi. Rohkea ihminen näyttää tunteensa, hyvässä ja pahassa. Rohkeutta ilmentää myös se, että uskaltaa myöntää pelkäävänsä.

Rohkeus on minulle myös ajanhallintaa. Saatan esimerkiksi säästää ihmisiltä paljonkin miettimisaikaa, jos minulla on rohkeutta kertoa heille rehellisesti, miten asiat ovat. Tämä pätee niin työ –kuin yksityiselämäänkin.  Säästän aikaa myös itseltäni jos lähden rohkeasti pois elämäntilanteista ja ihmissuhteista siinä vaiheessa kun ymmärrän, että homma ei kertakaikkiaan toimi.

Arvostan ja ihailen rohkeita ihmisiä. He inspiroivat minua yrittämään olla aina vain rohkeampi. Ja joka kerran kun uskaltaudun tekemään jotakin, mihin en olisi ennen voinut kuvitellakaan pystyväni, saan aivan uskomattomat kicksit ja vain lisää virtaa jatkaa kohti uusia rohkeita seikkailuja. Rohkeus rocks!

Menestys

Ajatuksia ajasta

“Aika  on asia, jota haluamme eniten, mutta jonka käytämme huonoiten." 

                                                                           -William Penn

 ”Olisi ihanaa tavata, mutta en millään ehdi.”

 ”Voi kun vuorokauteen saisi muutaman tunnin lisää.”

”Tuntuu ettei nykyään aika riitä yhtään mihinkään!”

Kuulostaako tutulta? Yleisin keskustelun aihe aikaan liittyen on varmaankin sen riittämättömyys, tai vielä tarkemmin sen nykyinen riittämättömyys. ”Ennen oli aikaa tehdä vaikka mitä ja ehti vieläpä rentoutuakin, toista se on nykyään”. Toisten ajankäyttöä seurataan vierestä ja ajatellaan juuri kaikilla muilla olevan enemmän aikaa kuin itsellä.

Universaali fakta kuitenkin on että koko maailmassa ihan jokaisella, ikään, sukupuoleen, siviilisäätyyn tai kansallisuuteen katsomatta on käytössään ne samat 24 tuntia vuorokaudessa. Jokaisen oma asia sitten on kuinka aikansa käyttää.

Stressi tulee yleensä silloin kun omat arvot ja ajankäyttö eivät kohtaa. Aika tuntuu valuvan hukkaan turhien asioiden parissa ja ne oikeasti tärkeät asiat jäävät vähemmälle. Onneksi meillä on mahdollisuus valita itse miten ja mihin asioihin käytämme aikamme. Tarkastelemalla omien päivien kulkua voi löytää helposti vastaukset kysymykseen siitä mihin se aika oikein kuluu, ja voi helposti tehdä tarvittavia muutoksia.

“Aika= Elämä. Niinpä, hukkaa aikaasi ja hukkaat elämääsi, tai hallitse aikaasi ja hallitse elämääsi.”

                                                                               -Alan Lakein

Itse olen tehnyt vuosien varrella aikaan liittyviä päätöksiä, joiden mukaan yritän elää. Vuosia sitten äitini kuoltua äkillisesti, minua suretti kovasti se, että olin ollut hänen kanssaan aina todella huonoissa väleissä, enkä saanut enää mahdollisuutta selvittää asioita ja parantaa välejämme. Asioita mietittyäni tein päätöksen, että vastedes yrittäisin selvittää riidat ja epäselvyydet aina mahdollisimman pian, sekä olla hyvissä väleissä perheeni ja ystävieni kanssa. Haluan parhaani mukaan elää itselleni rehellistä ja omannäköistä elämää, tehdä asioita joista pidän, ja viettää aikaa minulle tärkeiden ihmisten kanssa. Haluan sanoa läheisilleni mahdollisimman paljon hyviä asioita niin kauan kuin vielä olemme tässä.

Aikani on minulle arvokasta enkä halua käyttää sitä ikävien asioiden ajattelemiseen tai huonolla tuulella olemiseen. Tarkemmin sanottuna minulla ei ole aikaa olla pahalla tuulella tai riidoissa ihmisten kanssa!

Minulle parasta ajankäyttöä on kun teen itseni, ja toivon mukaan jonkun toisenkin ihmisen onnellisemmaksi.

Miten sinä haluat käyttää aikasi?