Minulla on kaksi aivan poikkeuksellista isoisää, Mauri ja Heimo. Heimo elää vielä. Mauri kuoli jo vuosia sitten, mutta hän elää muistoissani ja osana elämäntapaani joka ikinen päivä.
Nämä kaksi mahtavaa miestä ovat opettaneet minulle monia asioita kauniista ja kestävästä tosirakkaudesta. Mauri oli yhdessä naisensa, isoäitini Martan kanssa yli kuusikymmentä vuotta. Ja Heimo taas puolisonsa Mirjamin kanssa yli kolmekymmentä vuotta. Näiden kahden parin rakkaus kesti siihen saakka kunnes kuolema heidät erotti.
Maurin ja Martan rakkaustarina alkoi sota-aikaan Maurin Martalle toinen toistaan upeampien itse tehtyjen lahjojen myötä ja nuorenparin käydessä salaa tansseissa. Heidän suhteensa koki paljon ylä -ja alamäkiä, lapsia ja lastenlapsia. Suurin koetus heidän väliselleen rakkaudelle oli, kun 75 vuoden iässä Martta sai aivoinfarktin, joutui sairaalaan kuukausiksi eikä enää koskaan pystynyt liikkumaan tai puhumaan täysin normaalisti.
Mauri oli tottunut siihen että Martta hoiti kaiken kotona. Kaikki vuosikymmenet Mauri oli istunut joka ilta valmiiseen pöytään, eikä siis ollut koskaan laittanut ruokaa saatikka tehnyt muita kotitöitä. Uusi tilanne oli enemmän kuin haastava Maurille. Parissa kuukaudessa Mauri kyllästyi mikroruokiin, otti keittokirjan käsiinsä ja alkoi opetella laittamaan ruokaa. Seuraavien kuukausien aikana sain ylpeänä seurata, kuinka isoisäni oppi pitämään huolta kodista ja kokkailemaan herkullisia aterioita itselleen sekä tietysti rakkaalle vaimolleen. Ja tämä kaikki 75 vuoden iässä! Tämä mies näytti, että koskaan ei ole myöhäistä jos vain päättää oppia ja tehdä uusia asioita.
Mauri huolehti Martasta noin seitsemän vuotta. Martta sai aivoinfarktin vielä kaksi kertaa ja joutui monesti olemaan sairaalassa. Mauri kavi katsomassa Marttaa joka päivä vieden hänelle kotiruokaa ja auttaen häntä syömään. Ja joka kerta kun Mauri lähti sairaalasta, hän suuteli Marttaa.
Martta kuoli saadessaan neljännen aivoinfarktin. Hän kirjaimellisesti nukahti Maurin käsivarsille heidän kotonaan eräänä heinäkuun iltana. Uskon että tuo on kaunein mahdollinen tapa kenenkään naisen kuolla; rakastamansa miehen käsivarsille. Mauri oli surun murtama ja menetti oman elämänhalunsa menettäessään rakkaan vaimonsa, jonka kanssa oli ollut yli kuusikymmentä vuotta. Reilun kuukauden päästä Mauri sai sydänkohtauksen ja sairaalassa sanoi minulle tunteneensa että Martta tuli jo häntä hakemaan. Hymyilin ja vastasin, että luultavasti tulikin. Mauri kuoli muutamaa päivää myöhemmin...kaatui suorilta jaloilta kuten historian suurmiehet. En voinut olla kovin surullinen Maurin poismenosta sillä minusta oli niin uskomattoman romanttista ja kaunista että hän ei halunnut elää yhtään pidempään ilman Marttaa.
Isovanhempieni tarina on opettanut minulle niin paljon suuresta rakkaudesta ja sitoutumisesta toiseen ihmiseen; kuinka pysyt rakkaasi vierellä hyvinä ja huonoina hetkinä. He eivät olleet mikään "täydellinen pari", heilläkin oli ongelmansa ja riitansa. Mutta se poikkeuksellinen ja harvinaislaatuinen asia joka heillä oli, oli Suuri Rakkaus sekä vahva sitoumus.
Myös toisella isoisälläni, Heimolla, oli vahva sitoumus ja uskomaton määrä rakkautta puolisoaan Mirjamia kohtaan. He olivat jo keski-ikäisiä tavatessaan ja molemmilla oli taustalla päättyneet avioliitot sekä lapsia. Heimo ja Mirjam rakastuivat ja heille alkoi kuin uusi elämä menneisyyden pettymysten jälkeen. Heidän rakkaustarinansa kesti yli kolmekymmentä vuotta, Mirjamin poismenoon asti.
Tällä parilla oli aivan upea kyky tehdä pieniä asioita, joilla he saivat toisensa tuntemaan itsensä tärkeiksi, hyväksytyiksi ja rakastetuiksi. Kun mietin heidän pitkän suhteensa salaisuutta, uskon, että juuri tämä kyky saada toinen tuntemaan itsensä tärkeäksi, on ollut tärkeässä osassa. Tämähän pätee kaikkiin ihmissuhteisiin; Ihminen todennäköisesti pysyy kauemmin ihmissuhteessa, jossa hän tuntee itsensä merkitykselliseksi ja rakastetuksi.
Viimeiset vuodet eivät olleet helppoja heille Mirjamin sairauden takia. Heimo oli luvannut että hän ei koskaan jättäisi Mirjamia ja että pitäisi hänestä huolta loppuun asti. Ja hän todella piti sanansa. Varsinkin Mirjamin viimeisinä kuukausina Heimo oli itsekin heikossa kunnossa mutta teki kaiken mitä pystyi pitääkseen huolta kodista ja ollakseen puolisonsa tukena ja apuna päivin ja öin. Saan vieläkin kyyneleet silmiini kun ajattelen niitä tarinoita joita isoisäni minulle kertoi siitä miten oli hoivannut Mirjamia ja kun ajattelen sitä tyhjää katsetta hänen silmissään nyt kun hänen rakastaan ei enää ole.
Sanat eivät riitä kuvailemaan kuinka paljon arvostan ja ihailen kahta isoisääni, jotka rakastivat niin suuresti ja olivat sitoutuneita täydestä sydämestään elämänsä naisiin. Näillä kahdella miehellä oli rohkeutta ja voimaa. He ovat opettaneet minulle mitä on todellinen rakkaus. Todellinen rakkaus joka kestää elämän loppuun saakka. Sellainen rakkaus, jonka tämän päivän maailmassa luultavasti vain harvat tulevat kokemaan. Kiitos Mauri ja Heimo, olette sankareitani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti