Se, kuinka riitelemme, kertoo paljon luonteestamme. Yksi räjähtää herkästi, haukkuu ja nimittelee, kun toinen taas käy rauhallisesti ääntä korottamatta epämieluisat faktat läpi. Joku taas ei kykene lainkaan kommunikoimaan riitatilanteessa, vaan sulkeutuu itseensä ja ehkä jopa pakenee paikalta.
Ihmissuhteissa riitaa ja konfliktitilanteita tulee toisinaan, enemmän tai vähemmän. Ongelma ei niinkään ole se, että riidellään, mutta ennemminkin se, miten riidellään. Jos kahdella ihmisellä on täysin erilaiset riitelytavat, se yleensä aiheuttaa oman lisänsä pottiin. Jos toinen yrittää selvittää asiaa tyynesti keskustellen ja toinen vastaa siihen rähjäämällä ja solvaamalla, ratkaisun saaminen tähän riitaaan saattaa olla aikamoisen vaikeaa.
Saamme varmasti ensimmäiset riitelyn mallit jo lapsina kotoamme. Itse muistan omasta lapsuudestani ja nuoruudestani, että vanhempani riitelivät paljon. Lapsena tämä tietysti ahdisti, mutta myöhemmin olen oppinut arvostamaan todella paljon sitä, miten vanhempani riitelivät. Vaikka ääniä korotettiin, meillä kuitenkin niinsanotusti asiat riitelivät, ei ihmiset. En muista vanhempieni koskaan nimitelleen tai haukkuneen toisiaan. Omasta riitelytyylistäni tuli sitten hyvin samanlainen kuin mikä vanhemmillani oli. Kun jouduin ensi kertaa elämässäni riitatilanteeseen agressiivisen haukkujan ja nimittelijän kanssa, järkytyin todella pahasti. En tiennyt, että sellaista oli edes oikeasti olemassa. Lamaannuin kaikista kauheista asioista, mitä minulle huudettiin ja jäin täysin alakynteen, koska en osannut vastata samalla mitalla. Riidan kohteena ollut asia ei koskaan selvinnyt, ja seuraavat päivät vietin miettien, oliko vastapuoli ihan oikeasti tarkoittanut kaikki ne asiat, mitä kiihdyksissään oli minulle huutanut. Toinen osapuoli oli taas jo seuraavana päivänä ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Asia jäi siihen kunnes tuli seuraava riita ja nämä selvittämättä jääneet asiat vedettiin siihen mukaan uusien haukkujen kera. Lienee sanomattakin selvää, että ajan kuluessa välit tähän ihmiseen katkesivat pysyvästi. Emme saaneet ikinä yhtäkään konfliktia ratkaistua, sillä riitelytyylimme poikkesivat liikaa toisistaan.
Kaikille on varmasti ainakin joskus tullut riidellessä ylilyöntejä; on tullut sanottua asioita, joita ei välttämättä tarkoita, ainakaan ihan sanatarkasti. Jos myöhemmin ei pyydä anteeksi sanomisiaan tai muuten selvitä, mitä tarkoitti ja mitä ei, vastapuoli jää mahdollisesti siihen uskoon, että kaikki sanottu tarkoitettiin. Pahimmassa tapauksessa selvittämättöminä nämä asiat voivat jäädä kytemään pinnan alle ja aiheuttaa surua, ahdistusta ja masennusta. Kaikilla ei ole rohkeutta tai voimavaroja alkaa kyselemään riidan jälkeen, mitä tarkoitettiin ja mitä ei.
Tänä päivänä peräänkuulutetaan niin kovasti sitä luottamusta, ja että pitää uskoa, mitä meille sanotaan. Miksi sitten riidellessä yhtäkkiä ei pitäisikään uskoa kaikkea ja luottaa siihen, että toinen kanssa tarkoittaa sitä, mitä sanoo?
Omat ajatukset tietää vain jokainen itse, ja tästä syystä ei voida koskaan tietää satavarmasti, tarkoittiko riidan vastapuoli solvauksiaan vaiko ei, jos hän ei itse selvennä asiaa. Itse koen tosi tärkeänä, että jos riitatilanteessa olen sanonut jotakin, mitä en oikeasti tarkoittanut, oikaisen asian mahdollisimman pian anteeksipyynnön kera.
Ihmissuhteidemme laatua määrittää aika pitkälti konfliktinratkaisutapamme ja -taitomme. Jonkun seurustelukumppanin tai ystävän kanssa voi olla maailman ihaninta ja hauskinta, mutta ykskaks kaikki saattaakin kaatua siihen, että joudutaan riitaan, jota ei pystytä ratkaisemaan. Jollekin jää jotain niinsanotusti hampaankoloon, selvittämätön asia jää vaivaamaan pinnan alle, ja silloin kaikki muuttuu.
Ihmissuhteella, jossa molemmilla osapuolilla on samankaltainen riitelytapa, ja jossa myös riitatilanteissa toimitaan jonkinnäköisessä yhteisymmärryksessä, on huomattavasti paremmat selviytymismahdollisuudet. Jos riitelevät osapuolet kiihtyneestä mielentilastaan huolimatta ovat valmiita kuuntelemaan, ja ennen kaikkea yrittämään ymmärtää vastapuolen argumentteja, ja sen jälkeen yhdessä tiiminä miettimään asiaan molempia osapuolia tyydyttävän ratkaisun, riita saattaa jopa lähentää näitä kahta, sekä lisätä keskinäistä luottamusta siihen, että asiat voidaan selvittää ja ratkaista yhdessä. Kun ihmissuhteessa voi luottaa siihen, että voi ottaa puheeksi vaikeatkin asiat ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, ei tarvitse miettiä ja hautoa asioita itsekseen päivä-, viikko-, tai jopa vuosikausia. Mitä nopeammin ja tehokkaammin asiat selvittää, sitä vähemmän on stressiä ja mielipahaa.
Konfliktien nopea selvittäminen on myös loistavaa ajanhallintaa, kun ei tarvitse hukata aikaa asioiden omassa mielessään vatvomiseen ja hautomiseen.
En tietenkään ala ehdottelemaan, että kukaan muuttaisi riitelytapojaan. Jokainen tietää parhaiten itse, miten tykkää riidellä. Mutta: omaa riitelytyyliä voi olla hyvä joskus miettiä. Kuinka yhteensopiva riitelytyylini on läheisteni kanssa? Palveleeko toimintani parhaalla tavalla ihmissuhteitani? Voisiko joku pieni muutos riitelykäyttäytymisessäni helpottaa konfliktien ratkaisua? Haluaisinko oikaista jotain, mitä tuli riidan keskellä sanottua, mutta en sitä oikeasti tarkoittanut? Onko jotain, mitä minun kannattaisi pyytää anteeksi? Jos seuraavalla kerralla pystyisin riitelemään rakentavasti, mitä siitä voisi seurata?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti